Translate

27.6.2010

Kalastusta ja yötöntä yötä



Olin viikon Iijoella kalalla. Ahti ei ollut kovin antoisalla päällä, mutta melkein  joka reissulla jotain kuitenkin lähti. Kaikkineen koskikalastus on todella mukavaa ajanvietettä.

Kuva Koivukoskelta; Jaana Hietala



Juhannusaattona juhannuskokko jäi polttamatta metsäpalovaroituksen takia. Juhannusaamun rankat sateet korjasivat tilanteen ja kokko poltettiin juhannusiltana.




Minä jätin makkaranpaiston väliin ja kuvasin usvaista iltamaisemaa ja Iijokea. Maisema on Oinaankosken alapuolelta.



17.6.2010

Messuja, tapahtumia ja ristirojekti


Viime viikonloppuna olin Lieksassa Pielisen messuilla. Lauanaina tuli vettä kuin aisaa, mutta väkeä riitti silti mukavasti. Messukuva Seppo Pölönen.

Juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna on tarkoitus lähteä Liperin torille kolmeksi päiväksi. Siellä on kesätapahtuma ja paikkakunnalla on myös Suviseurat.

Seuraavatkin viikonvaihteet menevät erilaisten tapahtumien merkeissä; Valtimopäivät, Kuhmon Kesämessut ja Nurmeksessa Karjalaiset Heimojuhlat. Sitten pitääkin siirtyä jo marjastukseen.

Olen yrittänyt kehitellä erilaisia ristejä rippijuhllia ajatellen.  Isompia riipuksia aikuisetkin voisivat ostaa itseen.

Tämä viikko on ollut sangen kiireinen, on ollut tilauksia ja koruvarastojakin pitää täydentää.




Posted by Picasa